Päiväkotitapaaminen Kuvataidepäiväkoti Viikarissa
Julkaistu: 28.04.2023 10.45

Päiväkotitapaaminen Kuvataidepäiväkoti Viikarissa

Hannan päiväkoti tapaamiset jatkuivat 21.4 Kuvataidepäiväkoti Viikarin eskarilaisten kanssa.

Hannan aamu alkoi hyvällä ja monipuolisella aamupalalla, jonka jälkeen päästiin taas laittamaan lempivarusteita päälle.
Varusteet löytyivät, hanskoja lukuun ottamatta, juuri sieltä mihin hän ne oli kuivumaan laittanutkin (vai olikohan äiti) :) Hanskojen hukassa olo alkoi jo hieman nuorta maalivahtia ärsyttämään, koska hän oli varma missä niiden piti olla.
Vihdoin hanskat löydettiin, mutta tällä kertaa omasta salibandykassista ja oman FBT Karhujen paidan välistä.
Tähän syyllinen löytyi ilmeisemmin viereisestä huoneesta, mutta onneksi oli omaan päiväkotiin ja ryhmään äidin mukana sieltä lähdetty. Niin tästä jäi kina odottamaan iltaa Pikkusisko "Köpön" kanssa ;)
Hanna huomasi myös heti aamulla, että paitaan oli myös ilmestynyt lisää yhteistyökumppaneiden logoja. Kiitos niistä ja joukkueen tuesta kaikille tukijoille :)


Aamu käynnistettiin hyvissä ajoin, joten Hanna oli saapunut sopivasti jo vähän ennen sovittua aikaa päiväkodille missä lapset söivät vielä aamupalaa.
Ohjaaja Niina otti Hannan ja valmentajan vastaan sekä kävi alueen heidän kanssaan läpi.
Hanna kasasi puiston leikkialueelle kartioista kentän, jonka jälkeen valmentajan kanssa aloiteltiin kevyt venyttely sekä pallon kanssa touhuaminen.

Hannan lämmittelyn ja muutaman torjuntaharjoituksen jälkeen, saapuivat ensimmäisen ryhmän lapset sovitusti ohjaajansa kanssa paikalle.
Aluksi pidettiin lapsille pieni nimenhuuto ja Hanna sekä valmentaja kertoivat keitä ja mistä he ovat. Tämän jälkeen käytiin hieman jalkapallon perusasioita läpi valmentajan kanssa.
Tässä kohtaa tuli selväksi, että olimme hieman myöhästyneet tapahtuman kanssa, koska eskarilaiset olivat olleet jo edellispäivänä päiväkotien futsaltapahtumassa.

Aluksi otettiin alkulämpö, jossa lapset tekivät kevyen hölkän aikana pieniä lämmittelyliikkeitä Hannan opastuksella. Tämän jälkeen venyteltiin ja juteltiin mitä päivän ohjelma jatkuu.. Aloitettiin syöttöharjoituksilla ja kun palloa alettiin jo hieman saada kaverille, oli hyvä laittaa pieni kisa pystyyn.aalien puuttuessa, turvauduttiin valmentajan kassista löytyneisiin kartioihin ja tehtiin niistä maali.
Tähän kisaan saatiin onnellinen voittaja ja matkaan annettiin tietenkin uusi lippis muistoksi.

Vetoharjoituksissa apuna käytettiin alueen puuaitaa ja käytiin hieman läpi peruspotkun alkeita. Muutamien harjoitusten jälkeen Hanna asteli torjumaan eikä maaleja taidettu saada hänen selkänsä taakse yhtään :)
Pelattiin vielä pienet pelit pojat vastaan tytöt. Tytöille tästä taisikin olla iso apu :)
Lopuiksi otettiin nopeat venytykset ja jaettiin kotiin mukaan viemiset, jos joku vaikka alkaisi uutta harrastusta miettimään ;)

Ennen seuraavan ryhmän tuloa, Hanna kävi päiväkodilla juomassa nopeasti lasin vettä ja samalla hän näki muutaman hienon piirustuksen. Takaisin ulos päästyään pieni maalivahti kiipesi puuhun ja mietti kovasti tehdäänköhän täällä muutakin kuin piirretään?


Toisen ryhmän tullessa paikalle, saatiin tähän vastaus ohjaajalta, että monipuolisesti on kulttuuri ja taide lapsien ohjelmassa mukana.
Nimenhuudon ja esittelyjen jälkeen ryhmä pääsi Hannan kanssa tekemään samanlaisen ohjatun alkuveryttelyn.
Tämän jälkeen keskusteltiin mitä kaikkea jalkapallo on jonka jälkeen jatkettiin syöttöharjoituksilla.
Tiukan tarkkuuskisan voittajakolmikolle annettiin kaikille lippis.

Potkuja harjoitellessa saatiin hyviä suorituksia ja tässä ryhmässä pari poikaa sai pallon Hannan vartioimaan maaliin.
Reilussa ja hyvässä hengessä Hanna toimitti palkintolippikset pojille, vaikka häviämistä selkeästi pelitilanteissa vihaakin :)

Loppupeleissä pojat kuitenkin joutuivat todistamaan, että se pallo menee myös tarvittaessa poikien vartioimaan maaliin tämän tyttömaalivahdin jalasta. Tytöt veivät tämän pelin.
Loppuveryttelyn jälkeen päästettiin Hanna aloittelemaan mukavaa viikonloppua. Toiveena oli päästä yhteen lempiravintolaansa syömään, eli
tietenkin Lounasravintola Lennon maittavaan noutopöytään :)

Kiitos Kuvataidepäiväkoti Viikarin henkilökunnalle!
Sekä suuresti kiitos Karhu-Futiksen Hannalle ja hänen valmentajalleen jotka saivat päivän järjestymään ja näin järjestivät ikimuistoisen päivän ja pääsivät lapsia liikuttamaan!