KARHU-FUTIKSESSA YHTEISESTI SOVITUT ARVOT JA PELISÄÄNNÖT
TOIMINTAMME PÄÄMÄÄRÄT
YHTEISET PELISÄÄNTÖMME
MITÄ ON KARHU-FUTIS –HENKI?
K = kaikille
A= avointa toimintaa
R= reilua
H= hauskaa
U= uudistuvaa
F= fiksua
U= unelmia
T= tiimityöskentelyä
I= iloisuutta
S= saavutuksia
MITEN KARHU-FUTIS – HENKI NÄKYY TOIMINNASSA?
Toimintamme lähtökohtana on tarjota hyvää liikuntaa
Kaikille halukkaille lapsille ja nuorille.
Kaikki Pelaa - linjausta pyrimme toteuttamaan kaikin tavoin.
Avoimella toiminnalla vastaanotetaan uusia haasteita ja ajatuksia. Se on myös samalla ihmisten
välisen luottamuksen ylläpitoa. Meillä käydään keskusteluja pelaajien, vanhempien ja toimihenkilöiden välillä. Näin he kokevat tulevansa kuulluksi ja seura saa samalla toiminnalleen pohjaa ja uusia näkemyksiä. Avoimuudella pyritään myös parantamaan niin sisäistä kuin ulkoistakin tiedottamista. Karhu-Futiksen ovet ovat avoinna kaikille siitä kiinnostuneille henkilöille.
Reiluus näkyy joukkueiden toiminnassa kokonaisuudessaan, mutta ulkopuoliselle varsinkin pelikentillä. Karhu-Futislainen on reilu kaikkia kohtaan. Seuran toimihenkilöiden esimerkki on elintärkeä reilun pelin hengen luomisessa ja sisäistämisessä. Karhu-Futislainen on reilu ja luotettava kaveri pelikentillä ja sen ulkopuolella. Harjoitusten ja pelien lomassa pidetään aina välillä hauskaa ja nostatetaan sillä yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta.
Hauskuutta ei saa unohtaa missään ikäluokassa. Tulevina vuosina meillä on suuri tavoite
Uudistua ja pysyä kehityksen mukana. Toimintojamme ja mallejamme tarkkaillaan koko ajan ja tarvittaviin muutoksiin ryhdytään välittömästi tarpeen niin vaatiessa. Yhteisesti sovitut pelisäännöt, yleisesti hyväksytyt käyttäytymistavat ja reilun pelin hengen mukainen toiminta on
Fiksuutta. Meillä ei arvostella tuomareita eikä kanssapelaajia pelikentällä eikä sen ulkopuolella. Kokonaisvaltaisella toiminnalla pyrimme myös luomaan mahdollisuuden
Unelmiin niin pelaajille, vanhemmille kuin toimihenkilöillekin.
Karhu-Futiksen toiminta on ennen kaikkea
Tiimityöskentelyä. Kaikki auttavat kaikkia ja tehtävät jaetaan jokaisen resurssien mukaisesti niin pelikentillä kuin seuran toiminnassa muutenkin. Junioritoiminta ei saa mennä liian totiseksi ja tuloshakuiseksi.
Iloinen Karhu-Futislainen jaksaa harrastaa ja hoitaa koulutyönsä myös kiitettävästi. Jokaisella on oltava tavoitteita. Ilman tavoitteita on minkä tahansa asian tekeminen turhauttavaa. Meillä asetetaan tavoitteet koko seuralle, mutta myös tietysti joukkueille ja pelaajille. Jokainen pelaaja ja toimihenkilö asettaa vielä itse omat tavoitteensa. Kun tavoitteet on asetettu oikealle tasolle, ne on
Saavutettavissa ja jo lähelle pääsykin antaa itsevarmuutta ja lisähaastetta tulevaisuuteen.