Panostamme junnufutikseen, mutta myös aikuisfutis on tänä päivänä kovassa nousussa.
Karhu-Futis on ollut vuodesta 2020 lähtien mukana aikuisten jalkapallokoulu toiminnassa. Korona supisti toimintaa, mutta harjoittelemaan päästiin kun tilanne sen salli.
Lähdimme pilotoimaan toimintaa sekä Palloliiton että Olympiakomitean ohjeistuksilla ja kannustuksella. Nyt muutaman vuoden toiminnan jälkeen, voimme olla tyytyväisiä toiminnan laatuun sekä osanottajamäärään harjoituksissa. Aikuisfutis on selkeässä nousussa.
Toiminnan tarkoituksena on saattaa mukaan sellaisia aikuisia joilla ei ole aikaisempaa jalkapallokokemusta. Vuosien saatossa kutina lajiin on saattanut jäädä itämään ja nyt olisi hyvä tilaisuus lähteä kokeilemaan. Meillä ei mennä 'täysillä' eikä verenmaku suussa :-)
Harjoittelemme kerran viikossa eli n. 4 kertaa kuukaudessa.
Talvikausina käymme Väinölän koulun salissa ja olemme käyneet kokeilemassa myös muita lajeja, kuten padelia. Kun nurmikentät aukeavat, niin harjoittelemme Itä-Porin kentällä.
Tällä hetkellä osallistujilta laskutetaan 15,00€/kk. Tällä pyritään kattamaan tilavuokrat, valmennus sekä tarvikkeet.
Pelaajan tulee huolehtia että oma vakuutus kattaa harjoitus- ja pelitoiminnan. Seura ei vakuuta pelaajia.
Mukaan harjoituksiin tarvitaan tilanteeseen sopiva varustus, pelikengät sekä vesipullo.
Mukaan voit ilmoittautua tästä linkistä.
Lisätietoja saat joukkueenjohtajalta:
Pentti Laine
pentti.laine(a)karhu-futis.fi
15.08.2023 10.30 | Kokeillaan kävelyfutista! |
12.03.2023 01.13 | Aikuisfutis on nousussa! |